Ajattelin että haluisitte kuulla vähän mun ajatuksia näin yhdeksän tuntia ennen lentokoneen nousua ja tulin kirjottamaan postausta, mutta en oikeestaan osaa sanoa mitään. Paitsi että olo on tyhjä. Rauhallinen ja tyhjä. Istun lentokenttähotellin sängyllä, viiden tunnin päästä on herätys mutta ei nukuta. Päivä, tai oikeastaan pari viime päivää on ollut tosi raskaita ja oon itkenyt niin paljon etten enää jaksaisi. Kuitenkin oon hyvin hyvin onnellinen ja niin kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja siitä, että täällä Suomessa mulla on paljon rakkaita ihmisiä jotka tekee lähtemisestä niin vaikeeta. Kymmenen kuukautta menee nopeasti, muistakaa se! Mäkin yritän muistaa, ja lupaan nauttia, kokea, oppia, nauraa, itkeä ja olla onnellinen.
Multa kysytään kokoajan että jännittääkö jo, ja vaikka ette varmaan uskokaan niin vastaan vieläkin että ei. En vieläkään tajua etten oo tulossa takaisin ihan hetkeen, olo on hirveen rauhallinen ja tavallinen. Kysykää huomenna uudestaan, lentokoneen laskeutuessa Ranskaan oon luultavasti ihan täpinöissä! Nyt täytyy yrittää saada hiukan unta etten näytä aamulla ihan zombilta, seuraavan kerran kirjoittelen siis Ranskasta, hui!
